Olin torstaina 10.4.2025 varajäsenenä paikalla ympäristö- ja rakennuslautakunnan kokouksessa. Kokous oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että saimme viranhaltijoilta useitakin vuosikatsauksia ja esityksiä siitä, mitä Espoossa on tehty kuluneen vuoden aikana ympäristönsuojelun ja ilmastotoimien osalta.
Erityisesti pidin Luontoviisas Espoo – tiekartasta, joka on käynyt kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa jo aiemmin. Tämä tiekarttaa esittää, miten Espoo aikoo turvata ja lisätä luonnon monimuotoisuutta yhä paremmin sekä tuo esille Espoon tavoitteet ja toimintatavat. Jonkin verran lautakunta keskusteli siitä, tulisiko olla lisäksi alueellisesti pohdittu toimenpiteitä, mutta tiekartta tarjoaa näitä eri mahdollisuuksia sekä asukkaiden kanssa yhteisesti toteutettaviksi esimerkiksi kaupungin järjestämillä talkoilla.
Samalla tuli myös bongattua tuolta Luontoviisas Espoo – sivustolta myös pääkaupunkiseudun opastetut luontoretket, jotka ovat maksuttomia kaikille osallistua. Vuoden 2025 luontoretkikalenterin voit kurkata täältä.
Raporttien lisäksi käsiteltiin muutama oikaisuvaatimus, jotka hyväksyttiin pohjaesitysten mukaisesti sekä Tapiolaan uudisrakennuslupa kerrostalolle nykyisen ABC/S-Marketin viereen. Itse pidin erityisesti kaupunkikuvatyöryhmän lausunnon perusteella päivitetystä ulkoasusta, joka on eläväpintaisempi ja jotain muuta kun pelkkä betonilaatikko. Sijainti kerrostalolle on kyllä loistava, kun läheltä kulkee niin pikaraitiotie kuin metro!