Mistä olen jutellut kuluneen viikon aikana?

Julkaistu

Kategoria

Tällä viikolla vaalikentillä kiertäessä on noussut esiin monia huolia, jotka koskettavat arkea erityisesti Espoonlahdessa, Nöykkiössä ja Latokaskessa. Ihmiset kertovat, kuinka vaihtaisi joukkoliikenteeseen, jos ”se olisi halvempi ja sillä pääsisi alle tunnissa tai kahdessa töihin/harrastuksiin”, että uimahallin tilanne edelleen jännittää on kiinni, ja että lapsiperheille harrastusmatkat ovat vaikeita ilman autoa. Nämä eivät ole pikkujuttuja – ne vaikuttavat suoraan siihen, miten helppoa tai hankalaa täällä on elää. Nämä ovat nimenomaan aiheita, joihin voi kuntavaaleissa äänestämällä vaikuttaa.

Keräsin tähän muutaman kysymyksen, joita pohdittiin kohtaamisissa sekä omia ajatuksiani niihin.


1. Miksi Latokasken ja Nöykkiön joukkoliikenne on edelleen niin heikkoa?

Tämä on kysymys, joka tulee vastaan jatkuvasti. Länsimetro paransi joidenkin alueiden joukkoliikennettä, mutta Latokaskessa ja Nöykkiössä tilanne on toinen. Bussiyhteydet metroasemille ovat useimmiten ok mutta yhteydet Espoon keskustaan juna-asemalle heikkeni etenkin etelä-Nöykkiön ja Eestinlaakson alueella. Yhteydet ovat lisäksi pitkiä, ja vaihdot tekevät matkustamisesta vaivalloista. Poikittainen joukkoliikenne on edelleen todella heikkoa – esimerkiksi Kauklahdesta Latokaskeen/Nöykkiöön/Finnooseen kulkeminen ilman omaa autoa on käytännössä mahdotonta ja toisaalta Länsiväylän pohjoispuolelta Mankkaalle harrastusten pariin myös monien vaihtojen takana.

Tätä pitää parantaa. Bussilinjastoa ja aikatauluja on kehitettävä asukkaiden tarpeet huomioiden. Joukkoliikenteen täytyy olla varteenotettava vaihtoehto kaikille – ei vain niille, jotka asuvat radan varrella. Raiteisiin perustuvana se on toimiva, mutta syöttöliikenne eri kulkumuodoilla tulee taata, jotta joukkoliikenne voidaan pitää aitona vaihtoehtona.


2. HSL-lipun hinta on 3,20 €, vaikka matkustaisi vain pari pysäkinväliä. Onko tässä järkeä?

Ei ole! Tämä on yksi suurimmista epäkohdista, josta ihmiset puhuvat. HSL-lipun hinta on kallis, etenkin C-vyöhykkeellä ollessa. Moni valitseekin auton, koska se on helpompaa ja noh, halvempaa. Ratkaisuksi tarvitaan sekä halvempia lippuja että vyöhykerakenteen järkevöittämistä. On täysin perusteltua, että esimerkiksi Kauklahteen ja Kivenlahteen asti pääsisi AB-lipulla – kuten muillakin radanvarsilla. Joukkoliikenteen on oltava houkutteleva vaihtoehto, eikä se sitä nykyisillä hinnoilla ole.


3. Espoonlahden uimahalli on taas kesän kiinni remonttien takia. Milloin saamme pysyvän ratkaisun?

Espoonlahden uimahalli on tärkeä monelle, mutta taas kesän ajan sulut ja remontit tekevät siitä epävarman liikuntapaikan. Kesäksi on taas tulossa pitkiä sulkuja, ja monella on huoli siitä, että lopulta halli menee yllättäen käyttökieltoon. Valtuusto on tehnyt päätöksen uuden uimahallin rakentamisesta, mikä on hyvä asia – mutta ehtiikö se ajoissa? Kuluneella viikolla uutisoitiin myös Matinkylän ja Keski-Espoon uimahallien pitkistä kesäsuluista, kun niissä tehdään säännöllisiä korjaustöitä. Tuleekin pohtia jo, miten varmistamme tulevaisuudessa uintimahdollisuudet silloinkin, kun halleja remontoidaan. Leppävaaran maauimala ei yksistään kesällä riitä, etenkin kun luonnovesissä sinilevä on yhä isompi ongelma jatkuvasti.


4. Lasten ja nuorten harrastaminen on hankalaa ilman autoa. Miksi?

Tämä ongelma liittyy suoraan siihen, miten joukkoliikenne toimii – tai ei toimi. Länsi-Espoossa poikittainen joukkoliikenne on edelleen huono, ja se tarkoittaa, että monet perheet joutuvat kuskaamaan lapsia harrastuksiin autolla. Niille, joilla ei ole autoa, tilanne on vielä hankalampi. Tähän on kaksi ratkaisua: paremmat joukkoliikenneyhteydet ja monipuolisemmat harrastuspaikat lähemmäs koteja. Esimerkiksi uusien koulujen, kuten Länsi-Espoon lukion, kohdalla on varmistettava, että sinne tulee kunnolliset liikuntatilat – muuten tilanne ei parane.


Näihin asioihin voimme vaikuttaa yhdessä. Etenkin kuntavaalit ovat tilaisuus vaikuttaa siihen, mihin suuntaan Espoo kehittyy ja minkälaisia palveluita haluamme espoolaisille tarjota. Jos haluat muutosta, ääni kannattaa antaa sellaiselle ehdokkaalle, joka pitää näitä asioita tärkeinä.