Harrastusarki helpommaksi

Julkaistu

Kategoria

Tänään on toiseksi viimeinen ennakkoäänestyspäivä. Viikonloppuna pidimme Espoon Vihreiden kanssa useita vaalitapahtumia, mutta etenkin Kivenlahden torilla pidetty telttailu muurinpohjalettuineen oli itselle mieluinen tapahtuma. Paikalla kävi paljon paikallisia nuoria ja vanhuksia erilaisista elämäntilanteista. Ilmassa oli pettymystä hallituspuolueiden ratkaisuihin pienituloisten suhteen, oli pettymystä sosiaali- ja terveyspalveluiden häviämiseen ja keskittymiseen kauas omalta asuinalueelta. Myös huoli Nöykkiö-Latokaski -alueen lähimetsistä ja miten Kiviruukin alue tulee vaikuttamaan kaikkeen.

Päätinkin nostaa tähän muutaman itselle tärkeän aiheen esille, joista on tullut monen tuttavan ja Espoonlahden alueen asukkaan kanssa juteltua etenkin lasten ja nuorten arjen näkökulmasta. Toimiva arki ei ole sitä, että me joudumme ajelemaan pitkin Espoota pitkien välimatkojen takia ruuhkassa lasten harrastuksiin vaan se, että harrastukset ovat lähellä ja kuljettavissa kävellen tai pyöräillen tai julkisilla omatoimisesti.

Lasten tulee voida harrastaa monipuolisesti ympäri Espoota

Tämä edellyttää muutamia muutoksia, joihin voi vaikuttaa nimenomaan kuntavaaleissa. Olen vaihtoehto nykyiselle kurjistumisen linjalle, jossa joukkoliikenteestä kiristetään rahoitusta, bussilinjoja karsitaan ja ulkoilu arjessa tapahtuu lapsille ja nuorille jopa vaarallisesti suurien autoväylien vieressä hiekassa ja metelissä.

Espoonlahden alueella tämä edellyttää mm. seuraavia toimia:

  • Espoonlahden urheiluhalli tulee peruskorjata sekä Länsi-Espoon lukioon tulee saada liikuntahalli käyttöön. Tarpeeksi korkeita liikuntatiloja (mm. koripallo, rytminen voimistelu, trampoliinivoimistelu, cheerleading) ei ole tarpeeksi tai ne eivät ole hyväkuntoisia.
  • Myös muut harrastukset tarvitsevat toimitiloja ja kerhotiloja. Moni lippukunta on Espoonlahden alueella joutunut viime vuosina muuttamaan pois joko kaupungin tiloista (puretaan rakennuksia pois) tai seurakuntien tiloista (seurakuntien luopuessa rakennuksista), joka on vaikeuttanut toimintaa ja hajaannuttanut sitä laajemmalle tehden siitä kaikkea muuta kuin lähiharrastuksen. Yksityisillä myös vuokrahinnat ovat merkittävästi korkeammat muuten edulliseen harrastukseen.
  • Jos tiloja ei saada, tulisi lasten ja nuorten päästä helpommin muualle Espooseen. Tällä hetkellä suurinosa perheistä tarvitsee auton, jolla kulkea ja kuskata lapsia, sillä kukaan ei halua laittaa lasta kulkemaan 1,5h/suunta Espoon sisäisessä joukkoliikenteessä harrastuspaikalle välillä Saunalahti/Nöykkiö – Leppävaara tms. Autolla pääsee 10-20 minuutissa. Sisäinen poikittaisliikenne tulee saada paremmaksi.
  • Lähiympäristön tulee olla myös turvallista liikkua: kävely- ja pyöräympäristön pitää olla sellaista, että vanhemmat uskaltavat päästää lapset kulkemaan itsenäisesti mutta samalla myös viihtyisää, ja helppoa, jotta lapset ja nuoret valitsevat arkiliikunnan liikkuessaan harrastuspaikkoihin. Itseä äitinä pelottaa edelleen melkein joka kerta, kun ruuhka-aikaan omat lapset liikkuvat Nöykkiönkadun yli kohti koulua. Nopeusrajoitukset, liittymien näkemät, talvisin pimeät ja harvoin oikea-aikaisesti hoidetut kulkuväylät ovat keinoja vaikuttaa.
  • Työmaiden aikaiset liikennejärjestelyt: selkeät reittiohjaukset ja -opastukset, turvalliset ohitukset työmaista. Viime syksynä Martinsillantieltä tein ainakin viisi ilmoitusta Kaupunkitekniikan asiakaspalveluun erittäin vaarallisista kaivuutöistä, joissa ei noudatettu lainkaan minkäänlaisia ohjeistuksia kaivutöistä. Ja tämä on alueen yksi pääväylistä lapsille kulkea Martinkallion kouluun!

Keinoja siis on, nyt tarvitaan tahtoa ja oikeita valintoja!